HYVÄN OLON KESÄ!

Ihanat aurinkoiset päivät ovat täällä. Osa halajaa kesäkuntoon ja aloittelee tiukan loppurutistuksen ennen biitsikelejä, osa mietiskelee kannattaako saliharrastusta aloittaa kun edessä on kuitenkin lomat ja kesällä ei viitsisi treenata sisällä. Me böönassa uskomme balanssiin: ihanaa maistuvaa elämää ja itsestä huolehtimista. Molempia sopivasti.
Elämä on tehty elettäväksi🩷

Kesä on ihanaa aikaa ja silloin helposti miettii, että sisällä treenaaminen on hanurista tai tulee oltua lomalla. No totta molemmat! MUTTA olemme keksineet muutaman hyvän syyn siihen miksi juuri nyt kannattaa aloittaa:

☀️Avasit tämän mainoksen, joten sinulla on jokin tavoite 🙂 Tervetuloa!

☀️ Hinta: 29€ heinäkuun loppuun. Sillä saa normaalisti noin 2 kertakäyntiä. Tätä mainosta kirjoittaessani heinäkuun loppuun on 11 viikkoa. Siinä ajassa ehtii yhden jos toisenkin salikerran. Vaikka vain sateisina päivinä 🙂

☀️Böönassa kortin saa tauottaa maksutta! Kaikkia korttejamme saa tauottaa 1-2 kk:n ajaksi. Syitä emme kysele.Valitettavasti tarjousjakson aikana ei voi tällä kertaa tauottaa mutta heti heinäkuun jälkeen onnistuu.

☀️Böönassa on kiva viettää aikaa vaikka ei treenaisikaan! Tule vaikka tekemään etätöitä ihanaan olohuoneeseemme!

Lämpimästi tervetuloa!

Ps: meillä voit maksaa verkkokaupassa suoraan kaikilla liikuntaeduilla kuten Smartumilla, ePassilla ja Edenredillä

 

image-1772

💪 Toistaiseksi voimassa oleva asiakkuus – huippudiili heinäkuun loppuun! ☀️

Treenaa koko kesä vain 29 €!
📅 Voimassa heinäkuun loppuun asti
💥 Saat täyden pääsyn salille heti ostoksen jälkeen
💰 Tarjousjakson jälkeen hinta 49 € / 4 viikkoa

✔️ Ei sitova – voit irtisanoa asiakkuuden ensimmäisen normaalihintaisen laskutuskauden jälkeen milloin vain.
📆 Sopimus päättyy irtisanomista seuraavan laskutuskauden lopussa.

💪 Ongoing Gym Membership – Summer Deal Until the End of July! ☀️

Train all summer for only €29!
📅 Valid until the end of July
💥 Full access to the gym immediately after purchase
💰 After the promotional period, the price is €49 / every 4 weeks

✔️ No binding contract – you can cancel anytime after the first regular-priced billing period.
📆 The membership ends at the end of the billing period following your cancellation.

👉 Buy your membership in our online store now – and start training today!

ONLINE STORE

👉 Osta asiakkuus verkkokaupasta nyt – ja aloita treenit vaikka tänään!

 

VERKKOKAUPPAAN

 

image-1756

🔥 Treenaa heinäkuun loppuun vain 29 €! -> 12 kk asiakkuus = halvempi kuukausihinta.

💪 Erikoishinta: vain 29 € 31.7. asti
💸 Tarjouksen jälkeen 39 € / 4 viikkoa

🗓️ 12 kuukauden määräaikainen asiakkuus alkaa ensimmäisestä normaalihintaisesta laskutuskaudesta (elokuu 2025)
⏸️ Tauotusmahdollisuus alkaa elokuusta lähtien. Voit tauottaa asiakkuuden 1–2 kertaa vuoden aikana veloituksetta (esim. kesäloma)

 Liity nyt ja hyödynnä kesähinta!

Verkkokauppaan

 

 

🔥 Train until the end of July for just €29! 12 month membership:

💪 Special price: only €29 until July 31
💸 After the offer period: €39 / every 4 weeks

🗓️ A 12-month fixed-term membership starts from the first regular-priced billing cycle (August 2025)
⏸️ Pausing is available starting from August. You can pause your membership 1–2 times during the year free of charge (e.g., for summer holidays)

Ready to commit to your fitness goals? Join now and take advantage of the summer deal!

Online store

image-1939
image-1879

 

Tervetuloa liikkumaan kotimaiseen yksityisesti omistettuun
naisten kuntosaliin Helsingin Kallioon!

Lämpimästi tervetuloa! 

KESÄTERKUIN☀️

Yrittäjänaiset jenni, Jaana & Nina